Natriumkloridin uudet vaatteet

Vuoden viimeinen teksti käsittelee suolaa.

Miksi syömme suolaa? Paljonko sitä olisi hyvä saada? Onko kristallisuolalla, vuorisuolalla, himalajan suolalla, haliitilla, ruususuolalla ja tavallisella ruokasuolalla jotain eroa?

Miksi syömme suolaa?

Suolasta saatava natrium on ihmiselle tärkeä hivenaine, joka osallistuu esimerkiksi elimistön nestetasapainon ylläpitämiseen, happo-emästasapainon ylläpitoon, hermoimpulssien kuljettamiseen ja lihasten supistustuksiin. [1]

Aikuisten natriumin tarpeeksi on arvioitu noin 600 mg päivässä. [2] Yksi suurimmista natriumin lähteistä länsimaisessa ruokavaliossa on natriumkloridi, tuttavallisemmin ruokasuola. Natriumin puute on harvinaista ja sen liikasaanti on muodostumassa ongelmaksi. [2] [3] Liiallinen natriumin saanti kohottaa verenpainetta ja on yhteydessä sydän- ja verisuonitauteihin sekä näistä johtuviin kuolemiin. [2] [3] [4] [5] [6] Suomessa ravitsemusneuvottelukunta suosittelee miehille 2,8 grammaa ja naisille 2,4 grammaa suolaa päivässä. [2] Suomalaiset kuitenkin syövät suolaa yli suositusten. [2] [7]

Hyvät ja pahat suolat?

2000-luvun alussa Euroopan markkinoille ilmestyi vuorisuolaa, eli haliittia. Sittemmin sitä on myyty ruususuolana, himalajan suolana, kristallisuolana ja vuorisuolana. Nimi vaihtelee yleensä louhintapaikan mukaan (Himalajalta louhittu suola on himalajan suolaa jne.), mutta sisältö on lähes sama.

Tuotetta on alusta asti markkinoitu vähintäänkin hämärin mainospuhein. Vetoamus luonnollisuuteen löytyy lähes jokaisesta mainostekstistä. Suomalaiset suolakaupittelijat eivät ole poikkeus. Haliittia kaupitellaan tavallista ruokasuolaa terveellisempänä, luonnollisempana, puhtaampana ja paremmin imeytyvänä. Usein huomaa myös suolakauppiaan hehkuttavan muista hyödyllisistä mineraaleista, jotka teollisesta suolasta on poistettu.

Onko väitteillä jotain perää?

 Luonnollisuuteen vetoaminen ja lähteiden puute antavat jo vihjeitä siitä, millä pohjalla suolakauppiaiden väitteet lepäävät.Aloitetaan terveysväittämästä. Väitteet terveellisyydestä pohjautuvat joko siihen, että teollisesti tuotettu suola on luonnotonta ja pahaa, tai siihen, että ”luonnollisesta” suolasta ei imeydy kuin tarvittava määrä.

Väitteiden kumoaminen on helppoa, sillä haliitin kemiallinen koostumus tiedetään. Osa suolakauppiaista on jopa julkaissut sen omilla sivuillaan.Haliitti (NaCl) koostuu noin 96-99 % natriumkloridista, riippuen suolassa olevien epäpuhtauksien määrästä. [8][9] Ensimmäisessä luvussa osoitin, että suolan tuottamat terveysongelmat ovat peräisin liiallisesta natriumin määrästä.

Tavallinen ruokasuola sisältää noin 99 % natriumkloridia, eli ero vuorisuolaan on korkeintaan muutaman prosentin luokkaa. Kun puhutaan muutaman gramman suuruisista annoksista, tällä ei ole käytännön merkitystä saadun natriumin määrään. Vuorisuola on siis yliannostettuna aivan yhtä haitallista kuin tavallinen ruokasuola.

Entäs muut vuorisuolasta löytyvät mineraalit? Saltlifen tarjoaman ravintosisällön mukaan raudan päivittäisen tarpeen saamiseksi (n.10 mg) joutuisit syömään noin 300 grammaa vuorisuolaa. Sinkin tarpeen (n.15 mg) eteen saisi syödä vähän päälle kolme kiloa suolaa ja fosforin tarpeen (n. 600 mg) saa tyydytettyä vaivaisella 402 kilolla suolaa. [10]

Argumentti puhtauden puolesta on myös omituinen. Himalajan suolasta löytyy natriumin ja kloorin lisäksi 86 muuta alkuainetta, joista ainakin kahdeksan on radioaktiivisia. [8]

Näistä ei onneksi ole ihmiselle suolasta löytyvinä pitoisuuksina mitään haittaa, muttei myöskään mitään hyötyä.

Argumentti paremman imeytyvyyden puolesta perustuu hyvin omituisiin ja kummallisiin väitteisiin. Lainaan Xoco.fi-sivustoa:

”Kemiallisesti puhdistetulla natriumkloridilla ei ole mitään tekemistä mineraalipitoisen, raffinoimattoman luonnonsuolan kanssa. Suolan jalostaminen eli mineraalien poistaminen, paakkuuntumisenestoaineen ja jodin lisääminen on muuttanut suolan täysin toiseksi tuotteeksi. Yhä useammat ovat alkaneet epäillä, että suuri muutos ihmiskunnan terveydessä tapahtui silloin, kun suolaa alettiin teollisesti prosessoida. Yhä useammat haluavat saada suolansa sellaisena kuin luonto sen on meille suunnitellut.  
Raffinoinnin eli jalostusprosessin aikana suola kuumennetaan korkeassa lämpötilassa, jolloin suolan ainutlaatuinen, sähkönjohtokykyyn liittyvä molekyläärinen rakenne muuttuu. Puhdas natriumkloridi lisäaineineen on kehollemme myrkkyä, jota elimistömme ei tunnista, vaan pyrkii siitä eroon. Voidaan sanoa, että suolaa on kahta laatua: toinen uhkaa terveyttäsi, toinen luo ja ylläpitää sitä.”

Tiedämme jo, että luonnonsuolan mineraalipitoisuuden kehuminen on pelkkää sanahelinää. Myös jodin lisäämisen kauhistelu ihmetyttää, sillä ”luonnonsuola” sisältää jodia. Suolan raffinointiprosessissa suola ei altistu korkeille lämpötiloille. [11] [12] Toisaalta altistuminen ei haittaisi mitään, sillä natrium ja kloori ovat sitoutuneet toisiinsa ionisidoksella, jonka rikkomiseen tarvitaan noin 800 °C lämpötila. Molekulaarinen rakenne muuttuu siis vasta 800 °C lämpötilassa, ja muuttuu vasta silloin (yhdisteen sulaessa) sähköä johtavaksi. Kiinteä NaCl ei johda sähköä, toisin kuin teksti väittää.

Summa summarum

Ainut syy maksaa vuorisuolasta moninkertainen hinta normaaliin suolaan verrattuna on sen kaunis punertava väri (joka johtuu epäpuhtauksista, kuten raudan oksideista).

Uusi vuosi, uudet puoskarit

Vuoden 2013 aikana vaihtoehtoiset hoitomuodot ovat nostaneet taas päätään ja tuoneet itseään esiin mediassa. pH-hoitajat ja muut puoskarit rahastavat ihmisten hyväuskoisuudella mahdollisesti vain pahentaen asiakkaittensa terveydentilaa toimimattomilla hoidoilla.

Resurssit ovat tiukalla ja kuluttaja ei aina osaa erottaa huijausta oikeasta hoitomenetelmästä. Sinä voit osaltasi auttaa väännössä huijareita vastaan jakamalla tietoa ystäville ja muille kanssaeläjille. Bloggaa, keskustele, haasta ja ennen kaikkea perustele. Huijarit elävät hyväuskoisten ja epätoivoisten rahoista, mutta vain jos siihen ei puututa.

Yritetäänkö yhdessä estää tällaisten otsikoiden ilmaantumista vuonna 2014?

Lähteet:

[1]http://www.fineli.fi/component.php?compid=2217&lang=fi

[2]http://www.ravitsemusneuvottelukunta.fi/attachments/vrn/ravitsemussuositus2005.fin.pdf

[3]http://www.terveysportti.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_haku=suola&p_artikkeli=dlk00097

[4] http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23633321

[5] http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23558163

[6] http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23558162

[7] http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/78088/2008b23.pdf

[8] http://www.saltnews.com/chemical-analysis-natural-himalayan-pink-salt/

[9] http://webmineral.com/data/Halite.shtml#.UsHUWvRdV8E

[10] http://www.ravitsemusneuvottelukunta.fi/attachments/vrn/ravitsemussuositus2005.fin.pdf

[11] http://www.refinediodisedsaltplant.com/process.html

[12] http://www.refinediodisedsaltplant.com/solutions.html

Paljon hälinää C-vitamiinista.

Saisiko olla tabletti lisäainetta E300? Entäs L-askorbiinihappoa * ?
Kävisikö mineraaliaskorbaatit E301, E302, E303 tai magnesiumdiaskorbaatti ** ?

Jos kieltäydyit, teitkö sen tietäen mistä kieltäydyit?
Kyseessä on nimittäin monelle entuudestaan vanha tuttu C-vitamiini.

Työssäni törmään usein tapauksiin, joissa jotain tuotetta tai ainetta karsastetaan, koska sen nimi tai luokittelu ei miellytä. On toki ymmärrettävää, että Bio-orgaaninen – tai Täysorgaaninen C-vitamiini kuulostaa korvaan huomattavasti paremmalta kuin E300, tai askorbiinihappo.

Polttava kysymys kuuluukin: Onko näillä mitään eroa, ja jos on pitäisikö se ottaa huomioon jotenkin?

                  Mitä on C-vitamiini?

C-vitamiini eli askorbiinihappo, on ihmiselle tärkeä vitamiini, jonka tehtävänä on osallistua kollageenin muodostamiseen ja pelkistysreaktioihin. C-vitamiini edesauttaa joidenkin vitamiinien imeytymistä ja ehkäisee eräiden rasvahappojen sekä vitamiinien hapettumista.

Puutoksen oireisiin kuuluvat mahdollisesti väsymys, heikotus, verestävät limakalvot ja laikut iholla. Nämä oireet kuuluvat keripukkiin, joka on C-vitamiinin puutoksesta aiheutuva tauti.

Puutostilan ehkäisyyn riittää niinkin pieni päivittäinen määrä C-vitamiinia kuin 10 mg [1]. Suomessa keskivertokansalainen saa yli 100 mg C-vitamiinia vuorokaudessa [2] [3] , joten väsynyttä oloa tai heikotusta ei kannata heti lukea C-vitamiinin puutokseksi. 

Suomessa ravitsemusneuvottelukunnan suositus aikuisten päivittäiselle C-vitamiinin saannille on 75 mg. Raskaana oleville ja imettäville äideille suositus on hiukan suurempi (80-100 mg). Tupakointi, stressi ja runsas liikunta lisäävät C-vitamiinin tarvetta.

   Pitäisikö C-vitamiinia nauttia lisäravinteena? 

Jos sinulla on kohonnut C-vitamiinin tarve ( urheilu, stressi, tupakointi, imetys, raskaus ), lisäravinteen käyttö voi olla perusteltua. Tämä pätee myös jos ruokavalioosi ei kuulu marjoja, kasviksia, hedelmiä ja perunaa, tai syöt niitä todella vähän.

Jos syöt suositusten mukaisesti, etkä urheile säännöllisesti, sinulla ei todennäköisesti ole tarvetta lisäravinteelle. Paras ( ja luonnollisin ) tapa saada lisää C-vitamiinia on nauttia vitamiinipitoista ravintoa.

                  Millainen C-vitamiini?

Kuten tekstin alussa mainitsin, C-vitamiinia löytyy markkinoilta L-askorbiinihappona, sekä erilaisina mineraaliaskorbaatteina. Näiden välillä ei ole eroa imeytyvyydessä [4]. Tämä ei kuitenkaan ole estänyt luontaistuotevalmistajia mainostamasta omia valmisteitaan paremmin imeytyvinä.

Tuotteille saatetaan keksiä omia sovellutuksia ja ominaisuuksia. Esimerkkinä käyköön yhdysvaltalainen Solgar, jolla on Suomessakin tuotteita useissa luontaistuotekaupoissa. Solgar kaupittelee kahdenlaista C-vitamiini -ravintolisää: tavallista L-askorbiinihappovalmistetta sekä kaksi kertaa kalliimpaa kalsiumaskorbaattivalmistetta.

Kalsiumaskorbaattivalmisteen paremmutta perustellaan muunmuassa sillä, ettei C-vitamiini ole enää askorbiinihappona, vaan askorbaatti-ionina, jolloin se ei happamoita vatsaa. Tämä on pelkkää sanahelinää. Vatsa on luonnostaan erittäin hapan, ja väite siitä, että pieni määrä askorbiinihappoa happamoittaisi vatsan on samaa luokkaa kuin väite, että laiturilta pissaaminen saastuttaa Itämeren.

Vaikka askorbaatti-ioni ei toimi happona, se toimii konjugaattiemäksenä (hyvin heikkona sellaisena), joten toiveet tuotteen ’neutraaliudesta’ ovat turhia.

Onneksi vatsassa, kuten muuallakin elimistössä, on puskurijärjestelmiä, jotka pitävät huolen siitä, ettei pH pääse muuttumaan.

Toinen klassikko on jo tekstin alussa mainittu  ”Bio-orgaaninen” – tai ”Täysorgaaninen C-vitamiini” , jonka paremmuutta tavalliseen askorbiinihappoon todistellaan vertaisarvioitujen tutkimusten sijaan mielipiteillä ja tarinoilla. Suomessa myytävät ”bio-orgaaniset” vitamiini- ja hivenainevalmisteet sisältävät hivenaine/vitamiinipitoista hiivaa (esim. oluthiivaa) ja varsinaista vitamiinin lähdettä, joka on atomilleen samaa tavaraa kuin vastaavissa synteettisissä valmisteissa.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/46/EY määrittelee, mitä aineita EU:n alueella saa myydä vitamiini- ja hivenainelisänä. Lista päivitettiin viimeksi vuonna 2009. Joukossa ei ole vitamiinien osalta mitään muita kuin perinteisiä synteettisiä vitamiineja.

Jos joku myy sinulle ”bio-orgaanista” vitamiinia ja väittää sen perustuvan johonkin muuhun kuin tavanomaiseen vitamiiniin, hän joko valehtelee tai rikkoo em. asetuksia. Ei myöskään ole mitään syytä olettaa, että vitamiinipitoista hiivaa sisältävä vitamiinivalmiste imeytyisi yhtään paremmin, kuin synteettinen vitamiini. Parempi imeytyvyys olisi suhteellisen helppoa todistaa, mutta toistaiseksi kukaan ei sitä ole tehnyt. ***

                    Paljonko on liikaa?

C-vitamiini on vesiliukoinen vitamiini. Usein tämä mielletään merkiksi vaarattomuudesta ja siitä ettei kyseinen vitamiini kerry kehoon. Olettamus on kuitenkin väärä, sillä C-vitamiinia varastoituu elimistöön, esimerkiksi lisämunuaisiin, keltarauhaseen, verkkokalvoihin, maksaan ja munuaisiin. Kehon C-vitamiinivarastot kestävät ilman täydennystä noin kuukauden. [5]

C-vitamiinia on turha popsia suuria määriä kerralla. Kokeelliset tulokset viittaavat siihen, että pienet ja kohtalaiset annokset (≤ 200 mg) C-vitamiinia imeytyvät hyvin, mutta suuret kertannokset  (≥ 500 mg) johtavat vitamiinin poistumiseen elimistöstä virtsan mukana. [5] [6]

Suurten määrien syömisestä ei vaikuttaisi olevan mitään hyötyä [6][7] , ja kehon varastojen täyttyessä C-vitamiini poistuu elimistöstä virtsan mukana erittäin nopeasti, noin 30 minuutin – 3 tunnin puoliintumisajalla. [8] [9]

C-vitamiinia on turvallista käyttää, kunhan sitä ei yliannosta toistuvasti. Jatkuva liikakäyttö voi aiheuttaa pahoinvointia, uupuneisuutta ja unihäiriöitä. [9]  Lisäksi C-vitamiinin yliannostamisella saattaa olla haitallista vaikutusta lihaskasvuun ja kestävyyteen. Liikuntatieteiden tohtori ja liikuntafysiologian dosentti Juha Hulmi on kirjoittanut aiheesta mainiossa blogissaan, jota pääset lukemaan tästä.

                    Summa summarum

Suurin osa suomalaisista saa riittävästi C-vitamiinia ravinnosta. Ne ryhmät joilla on kohonnut C-vitamiinin tarve saattavat hyötyä ravintolisästä. Ei ole olemassa mitään näyttöä siitä, että ”bio-orgaaninen” tai vastaava vaihtoehtoinen vitamiinivalmiste imeytyisi paremmin. Jatkuvalla C-vitamiinin yliannostamisella päädyt vain vetämään ravintolisään sijoitetut rahat vessasta alas. Kirjaimellisesti.

                                                       Huomautukset

* ’L’ -etuliitteen merkitys:

L-askorbiinihappo on toinen askorbiinihapon enantiomeereistä, eli peilikuvaisomeereistä.
On olemassa myös D-askorbiinihappo (joka on siis peilikuva L-askorbiinihaposta), mutta sen vitamiinivaikutus on heikko. D-askorbiinihappoa ei esiinny luonnossa.

** Mineraaliaskorbaatti syntyy, kun askorbiinihapon konjugaattiemäs kiinnittyy natrium-, kalsium-, magnesium- tai kaliumatomiin. Vaikutus C-vitamiinina on sama kuin askorbiinihapolla. [4]

*** Lisäksi asiaa voi miettiä seuraavasti:

Oletetaan ilman mitään perusteita, että ”bio-orgaanisilla” valmisteilla olisi parempi imeytyvyys kuin synteettisillä valmisteilla. ”Bio-orgaaninen” C-vitamiini maksaa 9,99 €, sisältää 60 tablettia, joista jokainen sisältää 60 mg C-vitamiinia. Eräs apteekeissa myytävä C-vitamiini maksaa 8,90 € ja sisältää 100 tablettia, joista jokainen sisältää 500 mg C-vitamiinia. Kuinka huonosti apteekin C-vitamiinin tulisi imeytyä, että ”bio-orgaaninen” tulisi kannattavaksi vaihtoehdoksi?

                                                               Lähteet

[1] http://www.mv.helsinki.fi/home/hemila/F/HH_Duod_2006.pdf

[2] http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/78088/2008b23.pdf?sequence=1

[3] http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/78256/2008b38.pdf?sequence=1

[4] http://lpi.oregonstate.edu/ss01/bioavailability.html

[5] http://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=seh00151

[6] http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC39676/

[7] http://ajcn.nutrition.org/content/66/5/1165.full.pdf

[8] http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/8263270

[9] http://toxnet.nlm.nih.gov/cgi-bin/sis/search/r?dbs+hsdb:@term+@rn+50-81-7

[10] http://www.inchem.org/documents/jecfa/jecmono/v05je20.htm

Ravitsemusterapeutti vs. Ravintoterapeutti

Arvoisa lukija,

Tiedätkö mitä eroa on ravitsemusterapeutilla ja ravintoterapeutilla?

Ravitsemusterapeutti on Valviran laillistama [1], yliopistokoulutuksen saanut henkilö, jolla on takanaan 300 opintopisteen laajuinen tutkinto terveystieteistä [2]. Kyseessä on siis ylempi korkeakoulututkinto.

Ravitsemustiedettä voi opiskella Itä-Suomen yliopistossa ja Helsingin yliopistossa. Ammattiin oikeuttavan pätevyyden saa kuitenkin vain Itä-Suomen yliopistosta Kuopiosta.

Ravitsemusterapeutilla on lähtökohtaisesti hyvät tiedot ihmisen fysiologiasta, ravinnosta, kemiasta ja biokemiasta. Nämä tiedot luovat perustan, jonka avulla ravitsemusterapeutti voi auttaa asiakastaan, suositella ravinteita ja ravintolisiä. Ravitsemusterapeutin voi olettaa ymmärtävän eri ravinteiden ja aineiden biokemialliset vaikutukset sekä suosituksiensa seuraukset. Ravitsemustiede ei ole pelkästään kylmiä faktoja ja tilastoja. Alalla sovelletaan luonnontieteiden lisäksi käyttäytymis- ja yhteiskuntatieteitä psyykkisten ja sosiaalisten tekijöiden selvittämiseksi.

Ravintoterapeutti voi olla koulutettu. ”Ravintoterapeutti”- nimike ei ole suojattu millään tavoin minkä vuoksi kuka tahansa voi kutsua itseään ravintoterapeutiksi ja avata vastaanoton – vaikka sinä!

Suhtaudun ravintoterapeutteihin varauksella. Olen vuosien varrella törmännyt useisiin ravintoterapeutin vastaanotolla käyneisiin asiakkaisiin, jotka on lähetetty ostamaan naurettavan suuria määriä yksittäisiä hivenaineita tai vitamiineja, detox-kuureja ja muuta huuhaata. Perusteluina on usein ollut hyvin häilyvä ”kehon kuona-aineiden kasvanut määrä” tai vastaava, pseudotieteeseen perustuva diagnoosi.

Ravintoterapeutit ovat itsekin tiedostaneet ongelman. Esimerkiksi Salus-terveysopistossa voi opiskella ”diplomi-ravintoneuvojaksi” nimellistä 4 485€ hintaa vasten. Salus-terveysopisto ei kuitenkaan ole muuta kuin yksityinen yritys, joka tarjoaa koulutuspalvelua, joten ”diplomi-ravintoneuvoja”- nimikekään ei ole suojassa.

Joten muista, kun uskot terveytesi ja rahasi ravintoneuvojalle, ravintoterapeutille, diplomiravintoneuvojalle/terapeutille tai super-yli-diplomi-ravintoterapeutille, otat riskin. On mahdollista, ja peräti todennäköistä, että saat uskomuksiin, kuten Bach-kukkaterapiaan, kuonanpoistoon tai homeopatiaan perustuvaa hoitoa, joiden toimivuudesta ei ole mitään näyttöä.

[1] Valvira tarkistaa ammatinharjoittamisoikeutta hakevan pätevyyden, ja ehtojen täyttyessä myöntää sen.

[2]  Opintojen kesto on noin viisi vuotta.